Kuvat Teemu Saloriutta

Patterimäki ja Pitäjänmäen linnoitukset

Patterimäestä louhittiin linnoituspaikka ensimmäisen maailmansodan vuosina (1914–1918). Helsingin seudulla oli tuhansia ”vallityömiehiä” Venäjän valtion teettämissä linnoitustöissä. Enimmäkseen he olivat suomalaisia. Vuonna 1916 mukana oli myös ”kiinalaisia”, tarkemmin sanoen mongoleja ja kirgiisejä, joista osa oli sotavankeja. Linnoitustyömailla sattui paljon onnettomuuksia kivenlouhinnan räjäytyksissä. Junat toivat väkeä töihin avoimilla tavaravaunuilla. Osa majoittui ladoissa ja missä milloinkin, villi elämä ja kortinpeluu kuuluivat vapaa-aikaan. Linnoitustöiden vuoksi kaadettiin paljon metsää ja pakko-otettiin maa-alueita.

Pajamäen taisteluhaudat kiertävät kalliota, jossa on bunkkereita ja varastoluolia. Patterimäen linnoitus oli tehty valvomaan junarataa ja maantietä Turkuun. Linnoitusjärjestelmän etulinja sijaitsi Leppävaarassa, jossa on samanlaisia jyhkeitä kalliolinnoituksia. 11. huhtikuuta 1918. Leppävaarassa käytiin lyhyt taistelu.

Patterimäellä oli jatkosodan aikana ilmatorjuntapattereita, yhteensä neljä tykkiä. Touko Laaksonen eli ”Tom of Finland” toimi tämän tykistöpatterin johtajana jatkosodassa parin vuoden ajan. Patterimäen laella oli kenttäruokala, jossa Touko Laaksosella oli piano. Musikaalinen Laaksonen opetti sotilaille soittoa ja laulua, ruokalan orkesterissa oli mukana myös mandoliineja, viuluja ja yksi pajupilli. Laaksonen yleni lopulta luutnantiksi. Hän palveli tulenjohtajana Helsingin ilmatorjunnassa kevättalven 1944 suurpommituksissa. Sodan jälkeen mäen laella oli tanssilava.

Helsingin kaikki maalinnoitukset rauhoitettiin muinaismuistomerkkeinä 1970. Linnoituspaikoilla kasvaa joitakuita niille tyypillisiä kasvierikoisuuksia, kuten haisukurjenpolvi ja jänönsalaatti. Nuo kasvit ovat hyötyneet louhinnan ja muuraustöiden tuomasta kalkista ja ravinteista.

”Työ oli valtava, mutta sen tuloksista hyötyivät vain ketut, jotka vuosien kuluttua löysivät asuinsijan jättiläislouhoksista ja yhdyshautojen sokkeloista”, kirjoitti Keijo Kylävaara linnoituspaikoista teoksessaan Vuosi seitsemäntoista (1967).

Mätäjoki

Mätäjoki on Helsingin suurin puro. Se on entinen läntinen Vantaanjoen lasku-uoma. Maankohoamisen myötä tämä lasku-uoma muodostui noin 4000 vuotta sitten ja sen jälkeen Vantaanjoki purkautui mereen kahdesta jokisuusta parintuhannen vuoden ajan. Noin 2000 vuotta sitten maankohoamisen vuoksi tämä jokisuu erkautui Vantaanjoesta ja muuttui puroksi. Kaivokselan pohjoispuolella jokihaarassa oli nimittäin kalliokynnys, joka esti uoman syvenemisen veden kuluttamana. Mätäjoen latvoilla vain 400 metrin kynnys erottaa Mätäjoen Vantaanjoesta.

Mätäjoen entinen suuruus Vantaan yhtenä suuhaarana ymmärrettiin 1920-luvulla.

Mätäjoen pituus on vähän yli yhdeksän kilometriä, sen valuma-alue on 24 neliökilometriä ja se käsittää myös Vantaan ja Espoon kaupunkia. Keskivirtaama on 170 litraa sekunnissa, sen lisäksi Mätäjokeen juoksutetaan kesäkuukausina lisävettä 55 litraa sekunnissa Silvolan tekoaltaasta. Lisäjuoksutus parantaa hitaasti juoksevan puron veden laatua.

Pitäjänmäellä joessa on pieni vesiputous. Kalliotöyräällä vesi syöksyy kohtisuoraan alas pari metriä. Putouksen alla on pieni puiden siimeksessä oleva lammikkopuisto.

Mätäjoki oli Ruttin ån jo 1830-luvulla, 1900-luvun alussa se suomennettiin Mätäjoeksi. Nimen alkuperänä arvellaan olevan Kaarelassa 1500-luvulla asunut Ruti-niminen laivuri.

Mätäjoen nimeä on koetettu muuttaa 1900-luvun lopulla, mutta vanha nimi on pitänyt pintansa.

Talin siirtolapuutarha

Talin siirtolapuutarha aloitti toimintansa vuonna 1936.  Alueella on nykyään 241 siirtolapuutarhapalstaa. Alue on aidattu, se on avoin kaikille kävelijöille päivisin toukokuusta syyskuulle.

Vanhan Talin kartanon renkitupa seisoo alueen etelälaidalla ja toimii puutarhan väen juhlapaikkana. Sen yhteyteen tehtiin tanssilava sodan jälkeen. Talolla on ulkopuolisillekin avoimet juhannusjuhlat tansseineen. Sauna tuli siirtolapuutarhaan vuonna 1949.

Ruskeasuolle perustettiin Helsingin ensimmäinen siirtolapuutarha vuonna 1918. Kumpulan siirtolapuutarha on vuodelta 1926, Herttoniemen vuodelta 1934.

Talissa on Suomen vanhin golfkenttä. Kartanon pellot muutettiin golfkentäksi vuonna 1932. Golfkenttää vuokraa Helsingin golfklubi. Kentän alueella kulkevilla teillä ja sen reunoilla tulee varoa golfpalloa. Kartano toimii ravintolana, ja se on kaikille avoinna.

Talin kartano

Talin kartano sijaitsi aikoinaan viljelysten keskellä Iso-Huopalahden maatuvan merenlahden äärellä, sen itäpuolella. Kartano perustettiin 1700-luvun lopussa. Länsipuolella sijaitsi Albergan kartano. Merenlahden maisema näiden kahden kartanon välillä oli alavaa niittyaukeaa.

Kesäkuussa 1848 oli Talin lähellä töyhtöhyypällä kaksi poikasta, kirjoittaa Magnus von Wright. Töyhtöhyyppä oli tuolloin vielä harvinainen lintu Etelä-Suomessa, ja tämä on sen ensimmäinen varmistettu pesintä pääkaupungin lähellä.

Iso-Huopalahteen perustettiin kaatopaikka, joka toimi vuodet 1963–1979. Kaatopaikkakukkula maisemoitiin. Nykyään se on nuorta metsää kasvava mäki, jota on vaikea erottaa luonnonmäestä.

Olutta kosken partaalla

Talin siirtolapuutarha 1960, Grünberg Constantin. Taustalla Pajamäki.

Mätäjoen koski on Helsingin ainoa vesiputous. Kosken alapuolella oli Munkkiniemen kartanon saha ja mylly. Kartanon isäntä Petter Sund muutti myllyn panimoksi ja perusti paikalle Talin krouvin 1700-luvun alussa. Vuonna 1874 baijerilainen panimomestari Johann Kaspar Kröckel perusti paikalle uuden panimon, josta tuli menestystarina. Tuotteita kuljetti yli 20 hevosta Helsinkiin ja Hämeenlinnaan. Suurin ostaja oli venäläinen varuskunta Helsingissä. Panimorakennus paloi vuonna 1914. Syttymissyyksi arveltiin linnoitustyömaan räjäytystöitä.

Talin sudet

Munkkiniemen krouvi sijaitsi aikoinaan Mätäjoen putouksen vieressä, valtamaantien varressa. Paikalla pyydettiin 1800-luvulla susia suurella ansalla, jota kutsuttiin susitarhaksi. Aitauksen sisällä oli oksilla peitetty kuoppa, johon sudet putosivat. Kuopan keskellä olevalle tolpalle rakennetulla alustalla oli houkuttimena jokin otus, kuten elävä ankka. Sanomalehti kertoi vuonna 1860 että ansasta oli saatu muutamassa vuodessa 15 sutta ja 32 kettua. Eräänä yönä kuopassa oli kolme koiraa, kettu ja susi, kukin omassa nurkassaan.

Talvella 1853 tuosta kuopasta saatiin susi, joka Magnus von Wrightin täytettäväksi, se päätyi Eläintieteellisen museon kokoelmiin.

Susia oli Helsingissäkin aina 1880-luvulle, kunnes ne metsästettiin loppuun Etelä-Suomesta.

Liito-oravia Talissa

Maalaamiseni keskeytyi, Magnus von Wright kirjoitti päiväkirjaansa 8. kesäkuuta 1853. Nyt liito-oravat olivat keskeytyksen syy. Emo ja kolme puolikasvuista poikasta oli löydetty Talissa, jossa niiden pesä oli ollut heinäladossa. Ne tuotiin Magnukselle ja piti lähteä ulos hakemaan ruokaa eläinparoille. Hän ruokki niitä koivun, haavan ja männyn oksilla, joita poimi kävellessään Kaisaniemen Kasvitieteelliseen puutarhaan.

Magnus piti elätteinä kaikenlaisia lintuja, ja käytti niitä maalaamisen malleina.

Magnus täytti eläimiä Luonnontieteelliseen museoon. Vuonna 1852 hän oli täyttänyt peräti sata eläintä.

Liito-oravia hän oli saanut kotiin kuljetettuina myös tätä aikaisemmin. Tammikuussa 1846 Huopalahdesta oli saatu elävänä kiinni liito-orava, ja toukokuussa 1832 Munkkiniemessä. Kiinnostavaa kyllä, kaikki nämä ovat paikoilta, joilta löytyivät ensimmäiset Helsinkiin Espoon suunnasta leviävien liito-oravien elinpaikat 2010-luvulla.