citynature.eu

Variksenmarja

Empetrum nigrum

Variksenmarja, kuva Helsingin kaupungin aineistopankki, Jan W. Ahlfors.
Menu
Map
Variksenmarja on soiden ja rämeiden ikivihreä kääpiöpensas. Variksenmarjat kasvavat usein yhdessä kanervien kanssa, kasvien lehdet muistuttavat hieman toisiaan.

Variksenmarjan lehdet ovat vain muutaman millimetrin pituiset, hyvin kapeat ja tummanvihreät. Lehdet ovat varsien suhteen ristikkäin ja muistuttavat sen johdosta pieniä havupuita. Mielenkiintoinen seikka on, että variksenmarjan lehdet ovat itseasiassa leveämmät, mutta rullautuneet yhteen. Tuntuu, että lehdet ovat onttoja.

Variksenmarja on melko tavallinen, mutta sen marjoja ei juurikaan poimita. Kylmempien alueiden variksenmarjat ovat maukkaampia, mehukkaampia ja niistä valmistetaan samanlaisia ruokia kuin mustikoista ja puolukoista.

Variksenmarjan kiiltävät mustat marjat ovat itse asiassa luumarjoja, joiden sisällä on hauskat kolmiosaiset kovaluiset siemenet. Kuten suurin osa rämekasveista, variksenmarjakaan ei lisänny siemenistä, vaan pitkillä maan päällä ryömivillä varsilla.