citynature.eu

Mänty

Suomen yleisin puu

Mänty, kuva Jussi Helimäki.
Menu
Map

Mänty (Pinus sylvestris) on Suomen metsien yleisin puu. Mäntyjä kasvaa usein myös hiekkaisilla rannoilla. Metsien männyt kasvavat suorarunkoisina valoa kohti. Kallahdenharjulla on tällaista helsinkiläisittäin poikkeuksellista mäntymetsää. Rannoilla merituulen tuiverruksessa männyt kasvavat paljon monimuotoisemmiksi ja jäävät mataliksi.

Mäntyä on perinteisesti länsimurteissa kutsuttu myös hongaksi tarkoittaen tällöin vanhaa pystyyn kuivunutta puuta. Nimitys petäjä tarkoitti itämurteissa suureksi kasvanutta mäntyä.

Männystä saadaan monikäyttöistä puuainesta rakennuksiin, huonekaluihin ja paperiteollisuuteen. Sen pihkasta valmistetaan tervaa ja tärpättiä sekä nuorista versoista, silmuista ja kävyistä rohtoja. Havuista saadaan myös mäntyöljyä hieronta- ja kylpyöljyn raaka-aineeksi. Nälkävuosina männyn jälsi- ja nilakerroksesta tehtyä pettujauhoa käytettiin viljan korvikkeena.

Mänty

Kuva Jussi Helimäki.