Kimalaiset (suku Bombus) ovat tanakoita, yleensä karvaisia mesipistiäisiä, jotka ovat tunnettuja kasvien pölyttäjiä. Jos toivoo hyvää marja- tai hedelmäsatoa, on syytä toivottaa tervetulleiksi viljelyksille tarhamehiläisen lisäksi luonnonvaraisiin pölyttäjiin kuuluvat kimalaiset. Kaupungissa palstaviljelykset ja siirtolapuutarhat kuuluvatkin kimalaisten suosikkipaikkoihin. Kimalaisten ja muiden mesipistiäisten pölytysteho perustuu karvaisuuteen ja erityisiin siitepölyn keruuseen kehittyneisiin rakenteisiin, kimalaisilla ja monella mehiläislajilla siitepölyvasuihin. Vasu koostuu takajalan levymäisestä säärestä ja sitä reunustavista karvoista, joihin siitepöly takertuu. Siitepölyä kimalainen kerää erityisesti toukkiensa ruokintaa varten, mutta se kuljettaa sitä samalla kukasta toiseen keruumatkoillaan. Toukista ja ylipäänsä kaikista yhteiskunnalle tärkeistä velvollisuuksista, huolehtivat työläiset sen jälkeen, kun ensimmäiset niistä ovat aikuistuneet. Toisin kuin tarhamehiläisellä, talvehtineet kuningattaret ovat keväällä pesän ainoat asukit. Työläiset, vanhat kuningattaret ja pääasiassa loppukesällä pörräävät koiraat kuolevat viimeistään syksyllä, ja samana kesänä syntyneet kuningattaret jäävät talvehtimaan. Koiraat eivät huolehdi jälkikasvusta eivätkä pesän kunnosta, vaan keskittyvät kukasta kukkaan lentämiseen eli syömiseen ja parittelemiseen. Kimalaisten keskuudessa kaikki miehet ovat siis hulttioita.
Kartanokimalainen
Kartanokimalainen (Bombus hypnorum) on Suomen kimalaislajeista helpoimmin tunnistettavia. Jos haluaa oppia tuntemaan yhden kimalaislajin, kartanokimalainen on tähän tarkoitukseen hyvä ehdokas. Sen keskiruumis on punaruskea, takaruumis tyvestä ja keskeltä musta ja kärjestä valkoinen. Tämä ”trikolori” erottaa sen kaikista muista Etelä-Suomen kimalaislajeista. Nimi kartanokimalainen tuntuu yliampuvalta, mutta sen asuminen on toisaalta korkeatasoista. Pesä tehdään puuhun, rakennukseen tai linnunpönttöön, kun muut lajit pesivät lähes poikkeuksetta maassa, joko kasvillisuuden suojassa tai maakolossa. Kartanokimalaisen käytös on siekailematonta. Laji voi olla varsin ärhäkkä pesänsä luona, ja sen kerrotaan häätävän toisinaan lintuja pöntöistään omaa pesäpaikkaa hakiessaan. Toisin kuin muilla kotimaisilla kimalaislajeilla, kuningattaret pyrkivät parittelemaan usean koiraan kanssa. Kartanokimalainen on tuttu näky monenlaisissa kulttuuriympäristöissä Helsingin kantakaupunkia myöten. Keväällä se käy varsinkin pajujen kukilla, kesällä mm. vadelmaa pölyttämässä.