Sinisorsa eli heinäsorsa (Anas platyrhynchos) kesyyntyi ja kesytettiin Helsingissä pullasorsaksi 1930-luvulla. Helsingin kaupunki myönsi tuolloin varoja sorsien talviruokintaan Töölönlahdella. Kesyjä sinisorsia jäi pesimään kaupungin rannoille.
Sinisorsa pystyy pesimään miltei kaikenlaisissa vesistöissä pikkupuroista ulkosaaristoon. Pesäpaikan valinnassa sinisorsa on monipuolinen. Suuri osa pesistä on maassa, mutta sinisorsa voi pesiä myös suurikokoisissa puunonteloissa ja variksenpesissä tai parvekelaatikoissa.
Osa kaupunkisinisorsista pesii hyvin aikaisin, poikueita voi nähdä jo vappuna. Vielä heinäkuussa poikueita kuoriutuu. Ne eivät ole toisia pesintöjä, vaan uusintapesintöjä tuhoutuneiden munapesien jälkeen.
Varisten ja harakoiden ateriaksi joutuu suuri määrä sorsanpesiä. Usein se tapahtuu sen jälkeen kun sorsaemo on säikytetty pesältään ja munat ovat jääneet näkyviin. Sellaisessa tilanteessa voi peittää munat pesän omilla untuvilla, silloin kellanvaaleat munat eivät loista munarosvon silmään.