citynature.eu

Mustarastas

Turdus merula

Mustarastas, kuva Helsingin kaupungin aineistopankki, Jan W. Ahlfors.
Menu
Map
Mustarastaskoiras on sysimusta, sillä on kirkkaan kelta-oranssi nokka ja silmärengas. Naaras on tummanruskea, nokka on tumma tai keltainen.

Mustarastas liikkuu maanpinnalla hyppien, pysähtyy ajoittain, tarkkailee ympäristöä ja nostaa pyrstön pystyyn. Saattaa pesiä myös maanpinnalla tai jollain matalalla kannolla. Poikaset lentävät pesästä jo toukokuun lopussa. Ravintona alussa erilaiset selkärangattomat, vähän kasvaneena myös marjat ja siemenet.

Laajalle levinnyt ja tavallinen metsien, pellonpiennarten, puutarhojen ja puistojen rastas. Mustarastas on varovainen ja sitä näkee muita rastaita harvemmin. Viime aikoina siirtynyt yhä useammin kaupungeissa hautausmaille, puistoihin ja kadun varsille, vaikka pääasiassa onkin metsien ja niittyjen asukas. 

Kuva Jussi Helimäki.

Kuva Jussi Helimäki.