Yksi parhaita paikkoja hengittää männyntuoksuista metsäilmaa Tallinnassa, on Nõmme-Mustamäen luonnonsuojelualue, joka perustettiin vuonna 2004. 204 hehtaarin kokoiseen suojelualueeseen kuuluu useita luonto- ja perinnekulttuuriympäristöjä. Ainutlaatuisiin ympäristöihin kuuluvat Mustamäen rinne, Nõmmen hietikot, lähde- ja metsäalueet. Täällä kasvaa nummi- ja palumännikköjä, lehti-sekametsiä, läntisillä alueilla kuusi- ja kuusi-sekametsiä ja lähdealueilla tulvametsää. Nõmme-Mustamäen laajaa kaupunkimetsää on kutsuttu myös ”Tallinnan keuhkoiksi”.
Kasvualustoista suojelualueella esiintyy vielä hietikoita, alvareita ja niittyjä. Alueella kasvaa jopa 500 lajia saniaisia, myös 10 suojeltua lajia (esim. hentosara ja hanhenpaju). Sammalia on löydetty 59 ja jäkäliä 98 lajia. Lintuja on rekisteröity 124 lajia.
Mustamäen rinteeseen kiipeävä palkitaan kauniilla näkymillä Tallinnan eri kaupunginosiin. Tallinnan maanpinnan korkein kohta, 64 m merenpinnan yläpuolella, sijaitsee myös maastonsuojelualueella, Nõmmen kaupunginosassa. Mustamäen rinteen alla sijaitsevat Glehnin puiston lähteet, joissa voi keväällä nähdä kilometrin pituisella matkalla 24 lähdettä, kesäisin 10–20. Suurin on Rõõmuallikas, jonka vesimäärä on pysyvin.