citynature.eu

Meriharakka

Haematopus ostralegus

Meriharakka, kuva Eero Haapanen.
Menu
Map
Meriharakka on kontrastivärisestä höyhenpeitteestä tunnettu rannikkolintu. Meriharakan pää, kaula ja vartalon yläpuoli ovat mustia, muu vartalo valkoinen. Suhteellisen pitkä nokka on kirkkaanpunainen, koivet punaruskeat. Tavanomaisessa höyhenpeitteessä on linnulla vaalea kurkun alue, muutoin suurempaa eroa soidinaikaisen ja tavallisen höyhenpeitteen välillä ei ole.

Laji on levinnyt melkein kaikkialle, viihtyen mieluiten merenrannalla. Meriharakan pesimäpaikkana on veden läheinen kivi- tai hiekkaranta tai karjan kovaksi tallaama matalaruohoinen rannikko. Meriharakan asuinalue liittyy joka tapauksessa veteen.

Pesimäalue  lintujen kokoon nähden on suhteellisen suuri. Pesimäalueella järjesteään myös meriharakoiden soidinmenot. Se alkaa maassa, jossa koiras heiluttaa päätään puolelta toiselle ja kiljaisee kovalla äänellä. Sitä seuraa hyppy ilmaan ja lento yksin tai parin kanssa pesäpaikan suuntaan.

Meriharakka syö ravinnokseen selkärangattomia eläimiä, joita se noukkii pitkällä nokallaan rannalta tai matalasta vedestä. Meriharakka on ihmisten suhteen on hyvin varovainen ja lähelle pääseminen on melko vaikeaa.

meriharakka kahlaa. kuva Jussi Helimäki.

Kuva Jussi Helimäki.